Maailman tylsin kokkikeittiö ;)

Muuttohäshäköishä voi nauttii tämmösii gourmetaterioita ku makkarakeittoo ja omien marjojen mehua ;)

Muuttohäshäkkää

Niin ne muuttokiireissään vaan pauhaa ja pakkaa, hyvää vauhtia laatikkoihin hakkaa.


Ja Mikalla on selvästi ymmärtämystä kukkien päälle. ;D

Nää osti digitaalijärjestelmäkameran (Sony alpha-200, kovat myyntisuositukset vaikkei ole mikään prkl perinteinen kamerahifistelypikkurillipystyssämerkki) tossa kuukausi pari sitten koska kuvauskärpänen puri Heidiä jo nuorella iällä ja Mika taas sattui selailemaan kaikkia käteviä sivuja kuten aina ja ehdotti ihanana miehenä sitten tällaista hankintaa.

Sanon teille, jotka ootte vähänkään enempää uppoutunu kuvauksen maagiseen maailmaan, hyvällä järjestelmäkameralla saa AINA hyviä kuvia. Toiset ehkä vähän parempia kuin toiset mutta saa. Tietenkin pitää osata pitää niitä käsiään vakaasti (ja miettii valon suunta jne) vaikka kuvanvakaisin kamerasta löytyy, ei nyt niin urpoja olla että oletetaan kameran tekevän kaiken työn meidän puolesta samalla ku makaat sohvalla. Mutta jos yhtään kuvailusta ja pienestä taiteen maalailusta tykkääpi niin tää on must hankinta jossain vaiheessa. Tällä pääsee jo kunnolla kehittämään taitojaan koska manuaaliasetuksetkin voi päälle laittaa. Ja silti pitää muistaa että mikään tekniikka ei oo täydellistä. Näihin voi sit hommailla kaiken maailman überperfect kalansilmäobjekteja sun muita sitte joskus mut ei pidä ahmia vatsaa täyteen heti kättelyssä. Eikä vie nykypäivänä koko kuukauden palkkaas pois, näitä saa erissäkin maksaa tietenkin jos haluaa.

Niih ja lisähuomiona että tää peilin kautta otettu kuva on yksi niistä epätarkimmista mitä oon ottanu tällä kameralla, kun neitosen uutuudenviehätyshuumassa varmaan jo valmiiks kädet vapisi innoissaan. Että näin. :)

Maailman tylsin kokkikeittiö ;)

Tämän päivän tylsä kokkikeittiö. Tänään tehtiin mausteista kanakeittoa ja jälkkäriksi kookosmaitovanukasta jonka päälle kaadettiin suklaavanukasta ja ripoteltiin pari vadelmaa ihan näön vuoksi. Tässä illan saldo eli kuvakin vielä päälle. Ooh digimaailma on ihmeellinen.

Nammm... <3

Tää on niin mahtavaa!!!

Heidi ja Mika päätti tehdä retken, jossa pääsisivät he pienen hetken Heidin snoukkataitoja testaamaan kun Mika taas taidokkaasti viilettää vaan.

Elikkä siis lähdettiin Sappeeseen laskettelemaan Mikan työporukan kanssa ihan vapaa-aikaa viettäen kun tällainen tilaisuus koitti. Olimme pitkään puhuneet josko minutkin pitäisi perehdyttää tämän hienon lajin pariin ja hommanneet lähestulkoon kaikki välineetkin tätä koitosta varten. Mikahan on oikein vanhan ajan skeittareita, viettänyt rullalaudan parissa koko lapsuutensa ja nuoruutensa joten arvata saattoi että hänestä oli oivaa apua minulle sellaisena supertaitajana. Itse taas olin lasketellut viimeksi varmaan kymmenisen vuotta sitten kouluretkellä ja suksilla. Ja voi pojat, voin sanoo että se oli paljon helpompaa kuin tää laudalla suhailu. Semmosen auraustekniikan oppi neljän laskukerran jälkeen ja adrenaliinitasohan vaan nousi jokaisen laskukerran myötä mutta ei siinä sitten taas mitään haastetta ollut. Heidi oli kuitenkin aivan tykästynyt lasketteluun joten lumilautailu tuntui sopivammalta urakalta. Siitä se nolaus sitten lähti.

Kun ei ole kymmeneen vuoteen lasketellut niin voin sanoa että sitä mäkirinteen jyrkkyyttä ja vauhtia pelkää aikalailla, vielä kun pitäis yhtäkkii vaihtaa ne turvalliset sukset johonkin puupalikkaan mistä et jalkojas saa irti! Mutta onneksi Mikalla riitti kärsivällisyyttä tällaisen uhmapäisen vellihousun kanssa. Ensimmäisen kerran anti oli monien kaatumisten ja mustelmien jälkeen se että oppi se Heidi snoukkaamaan kaikista epäilyistä huolimatta ainakin naama menosuuntaan päin. Heti kun ruvettiin puhumaan laskemisesta SELKÄ menosuuntaan niin tää rupes melkein kirkumaan. Mutta sekin saatiin. Seuraavalla kerralla vois sit koittaa olla kääntymättä yli 180 astetta sitä ympyrää... :D Jos vaikka pidemmänkin matkan pääsis pujottelemaan.

Hissillä päästiin ylös asti neljännellä yrityskerralla. Salaisuus on siinä että oppii luopumaan siitä hallitsemisen pakosta ja rentoutuu vaan, uskoo siihen että kyllä se hissi pitää sut tolpillaan ilman omia pelästyksen räpyilyjä vaikka mihin suuntaan se lauta välillä poukkoilee. Toisella kädellä pitää kiinni siitä tolpasta ja toisella kädellä voi vähän tasapainoitella mutta jalkojaan ei missään tilanteessa saa jännittää. Ja kun ihminen on varmaan evoluution alusta alkaen oppinut kävelemään nokkapää suoraan eteenpäin (ois muuten aika siistii jos ruvettais kaikki kävelee takaperin niin millasii meistä tulis sit 10 000 vuoden päästä, pitäis varmaan kokeilla) niin se kylkipuoli edellä meno tuntuu tosi kummalliselta alkuun. Täytyy sanoo että snoukkaus hissillä on mahtavaa terapiaa kaikille jotka on liian kovia stressaamaan. Tässä oppii väkisinkin olemaan panikoimatta!

Pääsipä Mikakin sentään sitten edes yhden kierroksen laskemaan ja hyppimään kokonaan ilman mun kädestä pitämistä, pitihän nyt sentään sellainen ilo suoda toisellekin. :) Mutta tosi hyvin se jaksoi tätä hymyillen opettaa. Pian lähdetään taas uudestaan harjoittelemaan, uusin kujein, paremmalla menestyksellä. Kärsivällisyys on valttia.

Tässä vanhaa mutta niin juhlavaa kuvaa meistä Heidin (minun) isoveljen häistä viime vuoden lopulta.

Hurjastelua Urjalan tyyliin

Heidi ja Mika kävi vähän hurjastelemassa ja hummailemassa Urjalassa 30.1.-1.2.2009 kavereidensa luona juhlien vuokrasopimusta uuteen iki-ihanaan kämppään. Tässä viikonlopun parhaat palat.

Noniin, blogin ensimmäinen teksti liikkeelle. Löydettiin aivan mahtava "lukaali" Pirkkalan suunnalta 50 metriä rannasta. Siinä voi sit auringonpaistatuksen ja pulahduksen jälkeen kipsutella omaan saunaan ottamaan kovat löylyt. :) Isolta parvekkeelta on suora näkymä järvelle ja seutu on erittäin miellyttävä omine pururatoineen ja rauhallisine seutuineen. Pirkkalan keskustaankaan ei oo kuitenkaan matkaa kovin pitkästi ja paikallisbussit kulkee Tampereelle jatkuvasti. Takapihallakin on omat hauskat kuntoilulaitteensa. :)

Kuvia seuraa sitten jäljempänä!

Pari kissanpentuakin on laitettu tilaukseen. Nimetkin on jo keksitty.